En ole päässyt blogini pariin vähään aikaan koulukiireiden vuoksi. Nytkin minun pitäisi olla lukemassa kokeisiin, mutta en voi, ennen kuin pääsen kirjoittamaan. Olen jo saanut tarpeekseni odottamisesta.

Laitan tänne viime viikon perjantaina laatimani kuvauksen viime viikosta. Sen jälkeen kirjoitan tästä viikosta.

 

*VAROITUS: TYLSÄ ARKIHÖPINÄ ALKAA*
Perjantai. Taas yksi viikko lukiossa ohi. Maanantaina olin nuhaisena ja pienessä kuumeessa koulussa. Olin yötä veljelläni; oli mukavaa nähdä häntä ja oppia bussireitti veljen ja hänen tyttöystävänsä kämpille. Tiistaina menin siskoni asunnolle, jossa olenkin viettänyt suurimman osan tämän jakson koulupäivistä. Siskon ja hänen miehensä asunnolla on ihanaa ja rentoa olla; olen kiitollinen siitä, että saan majailla heidän kanssaan. Kipeänä olin vielä tiistaina (viimeisellä tunnilla minun piti lähteä koulusta) ja keskiviikkonakin (olin koko päivän koulussa, mutta opolla käynnin vuoksi en päässyt museovierailulle. Opettaja syyllisti minua siitä melkoisesti, kunnes pahoitteli asiaa tänään ja sanoi ymmärtävänsä kurssivalinnoista aiheutuvan huolen). Torstaina en ollut niinkään fyysisesti kipeä, mitä nyt aamulla ahdisti kamalasti, tärisin ja yhtäkkiä itketti ja oksetti. Jalat ja mieli eivät kantaneet minua liikkeelle. Sisko ja hänen miehensä usuttivat minut kuitenkin oloa helpottavaan suihkuun, joten sen jälkeen menin loppupäiväksi kouluun. Illalla menimme virkistävälle kävelylle pimeään metsään. Perjantai sujui normaalisti ja melko hyvissä fiiliksissä, lukuunottamatta lukiopsykologin puheita ahdistuslääkkeen kokeilusta.
*TYLSÄ ARKIHÖPINÄ PÄTTYY*

 

Tällä viikolla jäin maanantaina tekemään läksyjä ja äidinkielen esseetä koululle. Sain toki esseen valmiiksi, mutta siinä kesti, sillä rupesin melankolisena purkamaan ajatuksiani isosiskolleni viestein. Se oli typerää, kuten aina. Muistan aina näiden tilanteiden jälkeen, miksi olin aiemmin pitkän aikaa kertomatta mitään kellekään. Jokatapauksessa viestittely katkoi työskentelyäni, lisäksi olin älyttömän väsynyt (olin nukkunut luultavimmin viisi tuntia tai vähemmän). Kenties siksi harkitsin vakavasti lähteväni kellekään ilmoittamatta mätänemään jonnekin kauas kaikesta. Ei minusta kuitenkaan ole lähtemiseen. Veljeni tuli hakemaan minua koululta samalla, kun hän haki tyttöystävänsä. Minulla oli onneksi vapaata loppuilta, joten kykenin katselemaan rennosti telkkaria.

 

Tiistaina menin bussilla veljeni luokse. Minulla olisi ollut hyvää aikaa tehdä läksyt veljen lähdettyä kaverilleen ja veljen tyttöystävän ollessa koulussa, mutta tavalliseen tapaani jäin jumittamaan ja lauleskelemaan epätoivoisesti kehittymiseen pyrkivällä äänelläni.

 

Keskiviikkona kipaisin koulun jälkeen paikallisen ostoskeskuksen lelukaupassa. Tapani mukaan ihailin pieniä, kauniita olentoja - nukkeja. Keräilen niitä; harrastukseni on kenties lapsekas, mutta myös luova ja se vie minut ainakin hetkiksi pois todellisuudesta. Ilokseni kaupan valikoimaan oli saapunut siskoni kuolaama yksilö, jonka sykähdyttävyys lumosi minut todella. Myöhemmin tämän jälkeen minuun iski valtava into yllättää pikkusiskoni ostamalla se lumoava neiti hänelle. Keskiviikkona minun piti kuitenkin ennättää Setan nuortenryhmän kokoontumiseen.

Isossa kaupungissa koulunkäynnin ohella voin viimein myös käydä jossain ilman, että pelkästään paikan päälle pääseminen maksaa maltaita. Niinpä rohkenin kerran mennä katsomaan, millainen kyseinen ryhmä on - olen nyt käynyt siellä muutaman kerran. Kokoontumisissa on ihan mukavaa, mutta toisinaan minusta tuntuu, että ahdistun jonnekin sohvan nurkkaan itsekseni.

Rehellisesti sanoen käyn tapaamisissa, jotta minulla olisi mahdollisuus tavata joku, joka kenties voisi pitää minusta ja minä hänestä. Kliseistä, eikö. No, jokatapauksessa ryhmässä on paljon mukavia tyyppejä, mutta kuka heistä kiinnostuisi mitäänsanomattomasta tytöstä? Kaveripohjalta niitä näitä jutellen muutama tyttö on tutustunut minuun, mikä on toki mukavaa. Minulla on monta ihanaa ystävää, jotka ovat minulle todella tärkeitä ja olen heistä kiitollinen. Kuitenkin yksi suurimmista haaveistani on rakkaus; joku rakastaisi minua tällaisena ja minä rakastaisin häntä sellaisena. En koe olevani täysin hetero, joten hän voisi olla tyttö tai poika, jotain siltä väliltä tai ei kumpikaan. Oikeastaan ei-yksiselitteiset sukupuolet ovat minusta erityisellä tavalla viehättäviä ja kauniita. No, vaikka kukaan ei minusta siellä pitäisikään, käyn kokoontumisissa silti, sillä siellä voin olla suvaitsevaisen ja kirjavan väen joukossa.

Palataanpa keskiviikkoon. Tapaamisessa olisi ollut sopiva hetki kertoa eräälle ystävälleni (johon törmäsin odottamatta ensimmäisessä kokoontumisessa), että pidän hänestä kovasti. Hän on kaunis, luova, suvaitsevainen, mahtava ystävä ja rento valopilkku. En ole kertonut hänelle. Sehän sotkisi kaiken. Hän pitäisi minua vastenmielisenä. Olen varma, että hän tapaa jonkun arvoisensa tytön, ellei ole jo tavannutkin. Tapaamisen jälkeen pyörähdin kaupassa ja välipalalla, minkä jälkeen menin veljeni luokse.

 

Torstaina koulun jälkeen menin teelle erään ihanan ystäväni kanssa. Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Yläasteella me olimme toistemme tukena ja kerroimme miltei päivittäin ilojamme ja surujamme toisillemme. Olemme nyt eri kouluissa, minkä vuoksi juttelemme harvoin. Sovimme kuitenkin, että voisimme mennä leffaan joku päivä. Uskonkin, että tulemme jatkossakin juttelemaan ja näkemään useammin. Palattuani veljeni luokse veli vei minut siskoni asunnolle. Kirjoitin sen illan historian esseetä myöhään. Siskoni oli yövuorossa, mutta hänen miehensä passitti minut suihkuun ja pois läksykirjojen äärestä.

 

Perjantaina koulun jälkeen kaverini tarjosi minulle syötävää ja juotavaa koulun kahvilassa. Bussien lakkoilun vuoksi en ollut varma, mahdunko siskoni luokse suuntaavaan bussiin, mutta mahduin mainosti. Siskon kanssa oli todella hauskaa ja mukavaa - katsoimme kaikenlaisia hömppävideoita Johanna Tukiaisen ohjelmista Hottiksiin. Mutta kun veljeni soitti, että hän tulee pian hakemaan minua kotiin, vatsastani kumpusi koko kehoon kamala tunne. En vieläkään tarkkaan tiedä, miksi niin kävi, mutta aivan yhtäkkiä minulle tuli todella paha ja ahdistava olo. Hengitys kävi taas vaihteeksi raskaaksi, tärisin, kylmät ja kuumat aallot uhkasivat saada minut pyörtymään ja kyyneleitäkin virtasi. Paniikkikohtaus se oli, niinkuin muutkin viimeaikoina iskeneet vastaavat. Siskoni rauhoitteli minua. Veli olikin odotellut pihassa kauan. Sisko ja hänen miehensä soittelivat isälle ja toisinpäin. Aiheuttamani sekasorto oli kamala, vaikka sisko väittikin minulle, ettei tässä ollut mitään suurempaa draamaa eikä minun tarvitsisi pyydellä anteeksi. Sain jäädä siskon luokse yöksi. Kehoni ja mieleni eivät vain kerta kaikkiaan halunneet mennä automatkalle. Kenties jatkuva reissaaminen on käynyt raskaaksi; kenties paniikki johtui halusta olla hetki paikoillaan - toisaalta en halunnut pettää minua ikävöiviä vanhempia ja pikkusiskoa.

Loppuillan viimeistelin piirrostani ja katselin siskoni kanssa hauskoja ohjelmia. Sisko tarjosi myös maukasta pitsaa. Illalla oli tosi mukavaa! En tiedä, miten ansaitsin niin mukavan ja hauskan illanvieton kohtaukseni jälkeen. Sisko rakastaa minua paljon ja pitää minusta niin hyvän huolen, en ymmärrä, miksi. Olen melko varma, että hän haluaa todellisuudessa potkaista ja ryhdistää minunlaistani paskakasaa kokoon. Kohtauksen jälkeinen aika on melko sumeaa muistoissani, mutta muistan vain, että hän huusi minulle jotakin. Miksei hän sitten huutaisi koko totuutta ulos? Me kummatkin tiedämme, että kaltaiseni paskakasa hajoaa heti, kun sitä koitetaan potkia kokoon. Siksi hän ei huuda. En kestä sitä, että kaikkien täytyy vaimentaa huutonsa sen takia, että olen niin vitun heikko. Hajottakaa minut, saatana!

 

Lauantaina juttelin siskon kanssa koeviikosta ja tein jonkin verran läksyjä, minkä jälkeen lähdin ostamaan sitä kaunista nukkea siskolleni yllätykseksi. Minulla ei ole paljoa rahaa ja haluaisin säästää, mutta en voinut mitään sille, kuinka innoissani olin siskoni yllättämisestä. Mukavampi minun on käyttää rahani jonkun ihanan ihmisen iloksi, kuin omiin turhuuksiin. Olin lauantaina ostokseni jälkeen todella onnellinen pitkästä aikaa. Onni kumpusi sisältäni heijastuen jokaiseen kehoni kolkkaan. Luin bussimatkalla kirjaa Valoa valoa valoa. Kirjailijan kielikuvat ja kirjoitustyyli ovat tarttuvia, salaperäisiä, mukaansa tempaavia ja inspiroivia. Rakastan tekstiä, jonka syvällistä makua voi tulkita monin tavoin. Saavuttuani kotipysäkille ojensin lahjan pikkusiskolle, jonka kasvoista ja sanoista välittyi juuri sellainen yllättyminen ja ilo, joka lämmittää sydäntäni todella. Isä oli iloinen nähdessään minut ja vei matkatavaroitani polkupyörineen kotiin. Kävelimme yhdessä siskon kanssa. Kotona saunoin. Rakastan saunomista - rauhainen löylyissä olo rentouttaa. Illalla katsoimme pitkään odottamamme elokuvan siskoni kanssa, sekä katselimme kuvia nukeista ja kuuntelimme Johanna Kurkelaa. Rakastan Johannan kappalaiden sanoitusten tapaa, jolla ne käyttävät suomen kieltä. Rakastan Johannan keijumaisen herkkää ääntä. Rakastan hänen kappalaidensa kauneutta paljon. Olen onnellinen siitä, että pääsen siskoni kanssa hänen konsterttiina. Lauantaina olin niin onnellinen. Oikeasti onnellinen.

 

Tänään, sunnuntaina, tiedän, että minun on tehtävä kouluhommia ja valmistauduttava lähtöön. Itken. Minä tiesin jo lauantaina, että saan olla onnellinen vain sen hetken. Siksi nautin silloin täysin rinnoin. Nyt on kyynelien aika. Todellisuuden, epäonnen aika. En halua; en pysty lukemaan koeviikkoa varten. Olenko laiska? Olenko idootti? Olenko mukavuuden haluinen paskaläjä? Olen niitä kaikkia. Olen niitäkin enemmän säälittävä, heikko, herkkä; tämän maailman vaatimuksiin riittämätön. En osaa selviytyä. Ei minulla ole voimaa selvitymiseen. Minä haluaisin niin, niin valtavan kovasti selviytyä ja elää. Elää.

 

~ShroudedBallet